Päävalikko

 

11.9.2010 klo 15:00 TPV - PK-35 Vantaa Tammela

Lisää kirjanmerkkeihin: PK-35 Vantaa, Miehet ja Naiset

 

PK-35 Akatemia vierasvoittoon

PK-35 Akatemia matkusti Pietarsaareen Jaron vieraaksi sarjan toiseksi viimeiseen otteluunsa. Kotijoukkue Jaro siirtyi 1-0 johtoon muutama minuutti ennen taukoa suoraan reunavaparista. Ensimmäisellä jaksolla PK-35 kuitenkin hallitsi peliä ja pystyi luomaan maalipaikkoja jatkuvasti. Punamustien hallinta jatkui toisella jaksolla sekä viimeistelykin alkoi toimia ja maaleja iskettiin kymmenessä minuutissa kolme. Ensin Jaakko Sippo tasoitti, jonka jälkeen Teemu Pannula onnistui kaksi kertaa ja loppulukemat 1-4 viimeisteli Jaakko Sippo.

PK-35 Akatemian valmentaja Toni Leonoff oli tyytyväinen joukkueen hyökkäyspeliin.
"Pelasimme tehokasta laitapeliä ja liikutimme palloa hyvin, ja kun itseluottamuksemme oli korkealla, niin siten oli vain ajan kysymys koska ratkaisemme pelin".

Voitollaan PK-35 varmisti sarjassa vähintään seitsemmänen sijan ja siten vältti ainakin karsinnt valiolohkoon. Honka on varmistanut jo lohkovoiton ennen kuin PK-35 kohtaa sen viimeisessä ottelussaan.

Pelissä mukana: Heikki Kärkkäinen, Mikko Lehtinen, Santeri Jaakkola, Miro Rissanen, Aki Haiko, Janne Saksela, Valte Vuorinen, Kim Kuusisto, Jaakko Sippo, Teemu Pannula, Basam Elfadl, Jalmari Rihtniemi, Aku Vapaa "kuvassa" ja Miro Kauti.

 
Pyykkölä ja Sorja maalinteossa

PK-35 - GrIFK 2 - 1 ( 2 - 1 )


PK:n maalit: Jasper Pyykkölä (Eetu Sassila) 1-0, Kalle Sorja 2-1.


Kokoonpano: Häkkinen, Sorja, Pannula, Lönnström, Sassila, Kuusela, Halme M., Pyykkölä, Halme J., Kaijasilta ja Huuhtanen. Vaihdosta peliin : Kaukomaa, Kosonen, Ravi ja Kim Kuusisto.
 

 
Akatemia taisteli voiton

Mikko Lehtinen puolustuksen johtajana

PK-35 Akatemian kuudes ottelu toi toisen voiton sarjassa kun punamustat voittivat TPS Akatemian Talissa päiväottelussa 3-2 (3-1). Vaisusti aloittanut TPS kaivoi palloa verkostaan jo kolmen minuutin jälkeen kun Leevi Priha viimeisteli takatolpalta. Valte Vuorelan loistava veto kolmestakympistä yllätti TPS veskarin viidentoista minuutin kohdalla. Tepsin kavennuksen jälkeen Jaakko Sippo siirsi kotijoukkueen mukavasti 3-1 taukojohtoon.

Toiselle jaksolle sisuuntunut vastustaja tuli uudella sykkeellä peliin ja 60 min kohdalla Prihan toinen keltainen lisäsi PK-35:n vaikeuksia. Kotijoukkue taisteli puolustutussuuntaan kun TPS loi paikkoja ja hallitsi peliä. Heikki Kärkkäinen torjui hyvin ja Mikko Lehtinen johti alakerran puolustamista tinkimättömästi kun peli vyöryi PK-35:n maalille.

Kotijoukkueen valmentaja Toni Leonoff arvosti joukkueen työmoraalia ja taisteluasennetta. "Vaikka peli ei ehkä hivellyt hienouksillaan katsojia, niin meitä tyydytti kolme pistettä" Leonoff piti peliä hyvänä oppituntina varsinkin nuorille pelaajille. "Kovaa pelaaminen ja fyysisyys taidon ohella on monelle pelaajallemme vasta kehittymässä".

Pelissä: Heikki Kärkkäinen, Mikko Lehtinen, Miro Rissanen, Santeri Jaakkola, Miro Kauti, Leevi Priha, Valte Vuorela, Kim Kuusisto, Joni Wallenius, Jaakko Sippo, Ville Salmikivi, Basam Elfadl, Kevin Ingoli, Janne Saksela ja Riku Heinonen.
Taustoissa Toni Leonoff, Jokke Kauti ja Risto Luomanen.

 
<< Alkuun < Edellinen 51 52 53 54 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 201 - 204 / 213
Sivustolla on 17 vierasta

Retrotakkeja saa taas!


Hinta 30:-
Tilaukset sähköpostitse
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

copyright 2007 PK-35 pk-35.fi - pk-35.net - pk-35.org
design by Futurox Ky