Mestareita maajoukkueeseen

PK-35 Vantaasta osallistuu kolme pelaajaa alle 23-vuotiaiden naisten maajoukkueleirille 22.-25. marraskuuta Eerikkilässä.
 
Kutsun tuoreesta mestarijoukkueesta saivat Velma Oikarinen, Tiia Peltonen ja Mimmi Nurmela. Punamustista valittiin alun perin mukaan myös Roosa Bröijer ja Tia-Maria Jaakonsaari, mutta he joutuvat jättämään tapahtuman väliin.
 
Toisin kuin aiemmin, marraskuun maajoukkueleiri järjestetään nyt nimenomaan alle 23-vuotiaille pelaajille. Valmennusjohto on tällä kertaa päättänyt keskittyä vahvasti tulevan sukupolven kehitykseen.

- Syksyn analyysimme tulos on, että meidän on kyettävä kaventamaan naisten ja tyttöjen maajoukkueiden välistä kuilua, tehtävänsä pian jättävä päävalmentaja Andrée Jeglertz linjaa Palloliiton verkkosivuilla.

- Toteutamme tätä tavoitetta, kun annamme 19-23-vuotiaille pelaajille yhä enemmän tilaisuuksia harjoitella ja pelata yhdessä sekä saada kansainvälisiä kokemuksia.

PK-35 Vantaan pelaajien maajoukkuekutsut voivat parhaassa tapauksessa toimia kannustavana ja rohkaisevana esimerkkinä punamustien kaikille lupaaville tyttöpelaajille. PK-35 pyrkii tukemaan motivoituneiden futaajiensa tavoitteita kaikin mahdollisin tavoin.

Seura toivottaa Velmalle, Tiialle ja Mimmille erinomaista maajoukkueleiriä!