Tärkeitä jatkosopimuksia

PK-35 Vantaa on tiedottanut, että naisten liigajoukkueen luottopuolustajat Tiia Peltonen, Mimmi Nurmela ja Selina Mustajoki edustavat punamustia myös kaudella 2017.

Jatkosopimukset ovat seuralle merkittävä asia, sillä koko kolmikko kuuluu joukkueen alakerran runkopelaajiin. Päävalmentaja Jari Väisänen korostaa Tiian, Mimmin ja Selinan panosta niin hyökkäys- kuin puolustusvaiheessa.

- Pelaajien rohkeus pitää palloa, uskallus haastaa ja tukea hyökkäyksiä ovat todella hyvällä tasolla, mikä mahdollistaa pallonhallintapelin peruselementit. He pystyvät tekemään tärkeää työtä myös puolustussuuntaan, mistä kauden 2016 päästettyjen maalien vähäinen määrä on hyvä osoitus, Väisänen kommentoi PK-35 Vantaan verkkosivuilla.

Myös pelaajat itse ovat tyytyväisiä jatkosopimuksiinsa. Päättyneellä kaudella tuplamestaruuden voittanut PK-35 Vantaa tavoittelee jälleen sekä kansallista että kansainvälistä menestystä.

- On hienoa jatkaa täällä myös ensi vuonna. Odotan kovasti, että pääsemme taas aloittamaan treenit uutta kautta varten, Peltonen sanoo.

- Minulla on kova luotto tähän joukkueeseen ja jokaiseen pelaajaan. On kiva päästä yhdessä treenaamaan ja pelaamaan hyvässä porukassa, kehittämään henkilökohtaisia taitoja ja hiomaan joukkuepeliämme, Nurmela jatkaa.

- Oli lopulta helppo päätös jäädä tänne, sillä meillä on ensi kaudeksi hyvä ryhmä. Pyrimme jatkamaan siitä mihin syksyllä jäimme sekä kehittämään peliämme, jotta elokuussa pärjäisimme myös kansainvälisissä otteluissa, Mustajoki lisää.

PK-35 Vantaa tiedotti lisäksi tehneensä jatkosopimukset kolmen keskikenttäpelaajan kanssa. Roosa Bröijer, Vilma Väisänen ja Ella Hopponen pelaavat joukkueessa myös kaudella 2017. Punamustiin on lähipäivinä odotettavissa lisää pelaajasopimuksia.

PK-35 Vantaa sekä Helsingin puolella toimivan PK-35:n tyttöorganisaatio aikovat yhä jatkaa ja tiivistää yhteistyötään. Toivotamme naisten liigajoukkueelle erinomaista talviharjoituskautta!