Valmennuslinja jalkautuu

PK-35:n valmennuspäällikkönä elokuusta toimineen Sergio Almenaran työnjälki on loppuvuoden aikana alkanut näkyä käytännössä, sillä seuran uusi valmennuslinja on nyt siirtymässä joukkueiden päivittäiseen harjoitteluun ja peleihin.

Valmennuslinjaa toteutetaan PK-35:ssä niin tyttö- kuin poikapuolella aina nuorimmista vanhimpiin ikäluokkiin asti. Sen painotukset toki vaihtelevat jonkin verran pelaajien iän sekä nykyisen tason mukaan.

- Pidän valmennuslinjan toteuttamisessa tärkeimpinä asioina avoimuutta ja keskustelua, suunnitelmallisuutta sekä itse sisältöä. On tärkeää keskustella ja pohtia toimintaa jatkuvasti, jotta kehitys kulkee valmentajien kautta pelaajille, seuran junioripäällikkö sekä tyttöjen ja poikien 03-kilpajoukkueita valmentava Akan Okomoh sanoo.

- Suunnitelmallisuus, ideoiden avoin jakaminen sekä yhteisen sisällön toteuttaminen ovat tärkeä osa uutta prosessia, joka on tosin vasta alussa. Olen joka tapauksessa saanut toimintaani runsaasti uusia ajatuksia, joita vien käytäntöön joukkueille ja pelaajille.

PK-35:n T05-06- ja T09-10-joukkueita valmentavan Samuel Siikosen mukaan valmennuslinjassa ja sen jalkauttamisessa riittää yhä sisäistettävää. Hän kuitenkin kokee, että valmentajat suhtautuvat asiaan enimmäkseen hyvin myönteisesti.

- Ainakin itse olen suunnitellut harjoittelua aiempaa yksityiskohtaisemmin, mikä auttaa keskittymistä oleelliseen eli itse valmennustyöhön, eikä niinkään treenien organisointiin. On tärkeää, että sisällöt ovat tiedossa hyvissä ajoin etukäteen, Siikonen näkee.

- Olen tuonut harjoitteluumme jonkin verran takaisin esimerkiksi syöttödrillejä, joita en aiemmin viime vuosina teettänyt kovin paljon. Linjauksia voi toki muokata omalle joukkueelle sopiviksi.

Teemu Vaistila valmentaa punamustien P09-ikäluokkaa ja korostaa valmennuslinjan selkeän rakenteen merkitystä harjoittelun suunnittelussa. Joukkue keskittyy kuukausittain johonkin tiettyyn teemaan, kuten harhautuksiin ja 1v1-tilanteisiin, joita harjoitellaan viikoittain vaihtuvin painotuksin.

- Tapaan valmennuspäällikön suunnittelupalaverissa kerran kuukaudessa ja olen hänelle raportointivelvollinen, mutta myös omaa kokemusta ja harkintaa saa totta kai käyttää. Tapaamisissa on mahdollista keskustella, vaihtaa mielipiteitä ja saada apua aina tarvittaessa, Vaistila kertoo.

- Harjoittelu ei perustu mutu-tuntumaan, vaan valmennuspäällikkö on koko ajan tietoinen joukkueen tilanteesta. On tietysti etu, että omat ajatukseni osuvat Sergion näkemysten kanssa aika hyvin yhteen.

PK-35 toivottaa sekä valmennuspäällikölle että kaikille joukkueille antoisaa ja sisältökeskeistä talviharjoituskautta!