Onnittelut HIFK:lle!

Maineikas helsinkiläisseura HIFK (viralliselta nimeltään Idrottsförening Kamraterna, Helsingfors) täyttää kunniakkaat 120 vuotta, joten Pallokerho-35 ry haluaa lähettää naapurilleen lämpimät onnentoivotukset!

Vuonna 1897 syntyneen HIFK:n jalkapallojaos perustettiin 1907, joskin futistoiminta käynnistyi varsinaisesti vasta seuraavana vuonna. Maan pääsarjassa yhteensä 29 kautta pelannut HIFK on voittanut seitsemän Suomen mestaruutta, joista ensimmäisen 1930 ja toistaiseksi viimeisen 1961.

- Seura on ollut ja on useassa lajissa Suomen huippuja sekä koko urheilukentän yksi vahvoista suunnannäyttäjistä. Se on ollut ansiokkaasti mukana perustamassa useita lajiliittoja ja kattojärjestöjä. Uusimpana lajina seuran perheeseen on tullut elektroninen urheilu, PK-35:n puheenjohtaja Ari-Pekka Määttä sanoo.

- Jalkapallo on edelleen yksi HIFK:n kantavia lajeja. PK-35 haluaa kiittää seuraa tämän suuresta panoksesta futiksen ja muiden lajien eteen tekemästä työstä. 120 vuotta on kunnioitettava ikä. Onnea HIFK ja menestystä myös tuleville vuosille!

Veikkausliigassa nyt kolmatta kautta pelaava HIFK kohtaa tulevana lauantaina eli 19. elokuuta kotikentällään RoPS:n. Kyseessä on punapaitojen 120-vuotisjuhlaottelu, joka alkaa Töölön jalkapallostadionilla kello 17. Koko seuran gaalaillallinen järjestetään 21. lokakuuta.

PK-35 onnittelee vielä kerran sydämellisesti 120-vuotiasta HIFK:ta!