Sannin esimerkki rohkaisee

Naisten maajoukkuehyökkääjän Sanni Franssin tuore siirto PK-35 Vantaasta maineikkaaseen italialaisseuraan Juventukseen voi parhaimmillaan toimia motivoivana esimerkkinä punamustien kaikille tavoitteellisille tyttöpelaajille.

PK-35 on seura, joka tarjoaa tytöille johdonmukaisen reitin juniori-ikäluokista naisten kansalliselle huipulle sekä myöhemmin mahdollisesti ulkomaille saakka. Franssi oli ennen heinäkuista paluutaan PK-35 Vantaaseen pelannut jo yhden kauden sveitsiläisessä FC Zürichissä.

- On todella hienoa, että Sanni pelasi muutaman kuukauden meillä, ja että hänet huomattiin myös täältä, punamustien päävalmentaja Jari Väisänen sanoo PK-35 Vantaan verkkosivuilla.

- Tämä on Sannille hieno mahdollisuus päästä eurooppalaiseen huippuseuraan. Italiassakin on huomattu, että naisten jalkapalloon kannattaa panostaa. Juventuksen tasoisessa seurassa asiat tehdään varmasti kunnolla.

”Juve” on maailman tunnetuimpia jalkapalloseuroja, mutta perusti naisten joukkueensa vasta tänä vuonna ja sai heti paikan Italian pääsarjassa. ”Juvea” edustaa Suomen maajoukkuepelaajista myös Tuija Hyyrynen. Naisten Serie A alkaa syyskuun lopussa.

PK-35 toivottaa Sanni Franssille antoisaa kautta Italiaan!