Neljä tyttöä maajoukkueleireille

Kolme punamustien pelaajaa on saanut kutsun U17-tyttöjen (2001) maajoukkueleirille, joka järjestetään Eerikkilässä elo-syyskuun vaihteessa.

25 pelaajan vahvuiseen ryhmään valittiin PK-35:stä Alisa Hokkanen ja Eevi Sutela sekä PK-35 Vantaasta maalivahti Emma Immonen. Leirillä alkaa maajoukkueen varsinainen valmistautuminen marraskuussa Uruguayssa pelattavaan MM-lopputurnaukseen.

- On hienoa, että uusia pelaajia nousee mukaan. Tiedämme, että kaikki eivät marraskuussa ole välttämättä terveitä, vaikka kuinka toivoisimme, päävalmentaja Marko Saloranta sanoo Palloliiton verkkosivuilla.

- Meillä pitää olla vaihtoehtoja. Esimerkiksi Sutela on pelaaja, joka on jatkuvasti ollut lähellä kutsua. Hänellä on hyvä kausi alla.

Joukkue kokoontuu Eerikkilään tiistaina 28. elokuuta ja pelaa kolme päivää myöhemmin harjoitusottelun HJK:n naisten liigajoukkuetta vastaan. Saloranta sanoo olevansa tyytyväinen, että MM-kisoihin valmistautuva ikäluokka pääsee taas leirille.

- Meillä on leiripäivien aikana paljon läpikäytävää. Tämän jälkeen ohjelmassamme ennen lopputurnausta on ainoastaan lokakuun ensimmäisen viikon leiri.

Alisan, Eevin ja Emman lisäksi PK-35 Vantaan Elli-Noora Kainulainen sai maajoukkuekutsun. Hänet valittiin Eerikkilään tyttöjen U19-ikäluokan leirille, jonka aikana (2.9. ja 4.9.) lokakuun EM-karsintaan valmistautuva Suomi pelaa kaksoismaaottelun Tshekkiä vastaan.

- Tarkkailemme edelleen pelaajia ja jatkokehitämme pelaamistamme. Pyrimme nyt jatkamaan siitä, mihin jäimme edellisellä leirillämme kesäkuussa, päävalmentaja Marianne Miettinen sanoo SPL:n sivuilla. 

PK-35 onnittelee Alisaa, Eeviä, Emmaa ja Elli-Nooraa valinnoista sekä toivottaa heille antoisia maajoukkueleirejä!