Onni Aarnos – esimerkillinen punamustien junnupelaaja

Onni pelaa PK-35:n 2004 syntyneiden poikien haastejoukkueessa ja on oman pelaamisen lisäksi käynyt jo lähes kahden kauden ajan hyvin aktiivisesti seuraamassa miesten edustuksen otteluita.

Miesten pelien seuraaminen alkoi kauden 2017 ensimmäisestä kotiottelusta.

– Peli oli Toukolan Terästä vastaan ja ajattelin käydä katsomassa, että miltä meininki näyttää. Siitä lähtien olen käynyt kaikissa mahdollisissa peleissä, joita olen vain päässyt katsomaan, Aarnos kertoo.

Kahden kauden tiiviin seuraamisen pohjalta Onni osaa sanoa tarkkaan miesten edustuksen tämän kauden selkeän vahvuuden sekä myös yhden asian, jossa olisi petrattavaakin.

– Hyökkäyspeli on ollut todella vahva. Monista hyökkäyksistä, joihin ollaan päästy, niin ollaan myös päästy tekemään maali. Kehitettävää on vielä pallonhallinnassa, välillä menetetään heikolla syötöllä hallinta, vaikka voitaisiin vielä pitää rauhallisemmalla ja helpommalla syötöllä.

Asiallisesti ja rauhallisesti käyttäytyvä nuori herrasmies on jo pelaajana esimerkki nuoremmille punamustille junioreille. Kannattajan roolissa Onni muistuttaa myös omalla läsnäolollaan siitä, miten tärkeää olisi, että kaikki seuran juniorit kävisivät katsomassa sekä miesten että naisten edustuksen kotiotteluita.

– Sunnuntaisin kaikilla pitäisi olla aikaa tulla katsomaan Pihlikseen pelejä. Tälle kaudelle pelit ovat kehittyneet tapahtuminakin todella hyviksi, Onni toteaa.

Hän tiivistää upeasti seurayhteisöllisyyden sekä seurakulttuurin merkityksen, eli sen mistä PK-35:n toiminnassakin on ennen kaikkea kyse.

– On paljon mukavampaa katsoa tällaista pientä alasarjafutista. Pääsee näkemään läheltä pelin ja oikeasti tuntemaan sen, kun jos katsoisi telkkarista jotain Englannin liigan pelejä. Vaikka joukkueet ovat toki siellä isompia ja parempia, mutta ei ne tunnu kuitenkaan omalta seuralta loppujen lopuksi.

Onnin top 3 nostot Miesten Kolmosesta:

  1. Numero 77 Kevin Ingoli. ”Keevo on pelannut todella hyvin tämän kauden.”
  2. Jännittävät nousukamppailut kaikissa kolmessa Helsingin ja Uudenmaan Kolmosen lohkoissa.
  3. Punamustien kotiottelut tapahtumina, joissa näkee hyvää suomalaista futista. 

PK-35 kiittää Onnia haastattelusta ja toivottaa hyviä pelejä niin kentälle kuin katsomoonkin loppukaudeksi!