OTTELURAPORTTI:

TPS - PK-35 0-1 (0-1)

 

 

 

 

Punamustat palasivat voittojen tielle 0-1 vierasvoitolla Turun Palloseurasta. Sunnuntain peli olisi voinut tarjota enemmänkin maaleja, mutta sekä kotijoukkueen Siiri Välimaa että vieraiden Lotta Rosenström olivat todella vahvassa vireessä maaliensa suulla.

 

PK aloitti ottelun vahvalla pallonhallinnalla, mutta ensimmäisenä maalivahdeista töihin pääsi Rosenström. TPS riisti pallon PK-puolustukselta ja lopulta Jenni Rannus laukoi rangaistusalueen kaaren tuntumasta. Suurin puhti jäi yrityksestä kuitenkin puuttumaan ja PK-kassari liimasi pallon varmasti.

 

20 minuutin kohdalla Amanda Rantasen antama kulma leijaili vaarallisen näköisesti kohti takakulmaa, mutta päätyi Välimaan näppien kautta maalin katolle. Muutamaa minuuttia myöhemmin Krista Hakala antoi oivan läpisyötön avauskokoonpanoon nousseelle Emilia Kupsaselle. Juuri kun laituri oli viimeistelemässä, sai TPS-puolustaja horjutettua 20-vuotiaan tasapainoa ja Välimaa poimi pallon helposti syliinsä.

 

Neljä minuuttia edellisestä oli nuorempi Hakala jälleen asialla. Tarkka syöttö rangaistusalueen rajalle Rantaselle, joka kiihdytti kotijoukkueen puolustukselta karkuun. Luja laukaus vasurilla painui kuitenkin hieman takatolpan ulkopuolelle.

 

Avausjakson loppu oli vieraiden hallintaa. Vahvoja nousuja läpi ottelun tehneen Inka Hiltusen keskitys 38. minuutilla löysi Rantasen maalin edestä, mutta kapteeni oli päätynyt niukasti paitsion puolelle. Vain hetkeä myöhemmin kapteeni oli jälleen pahanteossa. Aggressiivinen prässi tuotti tulosta ja uransa kymmenettä liigamaalia hakenut Rantanen pääsi oikealta läpi. Kippari päätyi lopulta melko pieneen kulmaan, mutta sai laukaukseensa voimaa taakse. Punamustia vastaan jo Puistolassa kesäkuussa loistanut Välimaa torjui yrityksen kulmapotkuksi, joita vierailijat saivat ottelussa kaiken kaikkiaan peräti 13.

 

Kun ensimmäistä puoliaikaa oli jäljellä muutama minuutti, käänsi PK-35 "Tepsin" rajaheiton nopeaksi vastahyökkäykseksi. Liigadebyyttinsä Turussa tehnyt Johanna Grönlund pääsi katkoon ja sai pelattua pallon Pia Taville. Yhdellä kosketuksella lähtenyt läpisyöttö tavoitti Rantasen keskirajan tuntumassa. Pitkä kosketus eteenpäin ja kapteeni oli läpi.

 

Kotijoukkueen Laura Kattelus pinkoi perässä minkä ehti, mutta turhaan. Rantanen vei palloa vasemmalle ja pakotti samalla Välimaan sivuttaisliikkeeseen. Kova laukaus verkon perukoille ja vieraat ottivat 0-1 johdon. Maali oli Rantasen kauden kahdeksas ja samalla se uran kymmenes täysosuma pääsarjatasolla. Näissä numeroissa lähdettiin myös viettämään taukoa.

 

PK-35 aloitti myös toisen jakson pirteästi. Läpi ottelun peliään parantanut Kupsanen oli alati vaarallinen oikealla laidalla. 52. minuutilla laituri pelasi seinäsyötön Katja Hakalan kanssa, mutta TPS-puolustus pääsi blokkaamaan laukausyrityksen.

 

Pari minuuttia myöhemmin vieraat menettivät pallon keskialueella ja vahvasti esiintynyt Rannus pääsi kokeilemaan pienestä kulmasta. Rosenström sai kuitenkin näppinsä väliin ja torjui pallon yli maalin.

 

TPS nosti prässiään ja sai luotua jonkin verran painetta vieraiden päätyyn. 56 minuutin pelin jälkeen kotijoukkue keskitti pallon boksiin, jossa se pomppi epäonnisesti PK-puolustuksen käteen. Erotuomari Samuli Stenman ei epäröinyt vaan tuomitsi TPS:lle rankkarin.

 

Rannus sijoitti pisteeltä kohti vasenta alakulmaa, mutta Rosenström syöksyi pallon tielle ja liimasi pallon syliinsä.

 

Kun vajaa tunti oli peliä takana, rakensi PK hyökkäystään maltillisesti. Hiltunen pelasi pallon keskelle Katja Hakalalle, joka löysi oikealta Kupsasen. Laukaus rangaistusalueen rajalta singahti kohti takakulmaa, mutta mainion ottelun pelannut Välimaa ehti jälleen kerran pallon tielle.

 

Viitisen minuuttia tästä ja oli taas Rannuksen vuoro yrittää maalintekoa. Hyökkääjä ampui puolittaisesta läpiajosta, mutta laukaus suuntautui päin Rosenströmiä, joka torjui vedon yli maalin.

 

Vieraat hakivat vaihtopenkin puolelta lisää hyökkäysvoimaa ja vaihtoivat kentälle Anita Abun. Hyökkääjä oli viedä samantien Punamustat 0-2 johtoon. Nopea käännös ja viuhuva laukaus kohti Välimaan maalin kattoa, tutulla lopputuloksella - Välimaa torjui ja seurauksena kulmapotku. Rantasen keskitys kulmalipulta suuntautui kohti hyvän juoksun tehnyttä Katja Hakalaa, joka jatkoi pallon kohti maalia. Grönlundin akrobaattinen viimeistely-yritys johti - jälleen kerran - Välimaan torjuntaan ja Rantanen marssi taas kohti kulmalippua.

 

PK-35 otti pelin täydellisesti haltuunsa ja haki pelille lopullista sinettiä. Varsinkin Abu ja Kupsanen murtautuivat oikealta kotijoukkueen maalille kerta toisensa jälkeen, mutta se viimeinen terävyys laukauksista tai syötöistä jäi hieman uupumaan. Vahvan sisääntulon tehnyt Abu pelasi kertaalleen Rantasen vetopaikkaan, mutta laukaus pari metriä ohi takakulman.

 

TPS nosti lisää pelaajia ylös ja haki ratkaisua pitkillä palloilla Rosenströmin maalille. Punamustat selvisivät paineen alta ja vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-1.

 

Rantanen tyytyväinen luotujen maalipaikkojen määrään

 

Vastuuvalmentaja Rami Rantanen kiitteli ottelun jälkeen poissaolojen myötä avaukseen nousseita Emilia Kupsasta sekä liigadebyyttinsä tehnyttä Johanna Grönlundia.

 

- Vahva esitys jälleen koko joukkueelta. Emilia ja Johanna hoitivat ruutunsa todella tyylikkäästi. Molemmilla oli melko rajatusti minuutteja alla, mutta he vastasivat valmennuksen heille asettamaan haasteeseen hienosti. Kausi on pitkä ja tarvitsemme jokaista pelaajaamme. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun useampi pelaaja oli sivussa samanaikaisesti. Arvokas kokemus meille ja tottakai tärkeät vieraspisteet.

 

Viime keskiviikon tapaan Punamustat loivat reilusti maalipaikkoja ja ottelun olisi voinut pistää pakettiin jo reilusti ennen päätösvihellystä. Toisaalta myös TPS pääsi testaamaan Lotta Rosenströmin taitoja muutamaan kertaan ja ennen kaikkea 21-vuotiaan maalivahdin torjuttu rankkari oli iso hetki pelissä.

 

- "Tepsi" nosti tasoaan ja prässiään toisella puoliajalla ja ansaitsee tunnustuksen. Heidän tilanteensa on todella haastava, mutta asenteesta ja taistelusta homma ei jää kiinni. Olisimme voineet tappaa pelin viimeistään toisella puoliajalla, olimme hyökkäyspäässä todella vaarallisia. Edelleen meillä riittää töitä viimeisissä ratkaisuissa ja pallottomien pelaajien liikkeessä boksin sisällä. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että luomme nyt alkukautta enemmän maalipaikkoja.

 

- Lotan gamesaver oli todella tärkeä. Tasoitus rankkarista ja matsin loppu olisi voinut olla ihan erilainen. Muutenkin Lotta oli tänään kovassa iskussa.

 

 

TPS - PK-35 0-1 (0-1)

42. Rantanen

 

Kokoonpanot:

 

PK-35

Lotta Rosenström; Olivia Kåhre, Johanna Grönlund, Alice Wiksten, Inka Hiltunen; Minea Lassas, Krista Hakala; Emilia Kupsanen (87. Mette Barck), Amanda Rantanen(C), Pia Tavi (68. Anita Abu); Katja Hakala

 

TPS

Siiri Välimaa; Daniela Sandås, Laura Kattelus, Nella Kettunen (46. Tiia Hirvonen), Mira Andersson(C), Viivi Spets (64. Amalia Härkönen), Netta Laasio, Viivi Kiiski (34. Eveliina Heinonen), Jenni Rannus, Patricia Träsk (64. Gabriela Pelogi), Nelly Lehtilä

 

Seuraavaksi vuorossa on taas kotipeli MagneCit Areenalla. Lauantaina 5.9. klo 15 vastassa TiPS. Tervetuloa kannustamaan Punamustat voittoon!