Maalivahti Aino-Kaisa Kainulainen siirtyy PK-35:n liigajoukkueeseen ensi kauden kattavalla sopimuksella.

 

 

 

 

18-vuotias maalivahtilupaus Aino-Kaisa Kainulainen on solminut Punamustien kanssa kauden 2021 kattavan pelaajasopimuksen. Pihlajamäkeen jyväskyläläislähtöinen veskari saapuu HFA:sta, jossa hän pelasi päättyneen kauden. Pikkuhelmareitakin edustanut Kainulainen on harjoitellut joukkueen mukana lokakuun loppupuolelta lähtien.

 

- Olen tosi innoissani, uskon että tämä on todella hyvä steppi urallani. Treeneissä on ollut korkea tempo ja laukaukset ovat kovempia ja laadukkaampia kuin mihin olen tottunut. Olen varma, että kehityn täällä, Kainulainen kertoo.

 

Kainulainen oli kauden 2019 JyPK:n liigaringissä, mutta pääsarjadebyytti kassarilla on vielä tekemättä.

 

- Tässä joukkueessa on todella hyvä henki, sen näki heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Halusin tähän jengiin juuri tuon joukkuehengen lisäksi siksi, että täällä asiat on hoidettu hyvin. Tavoitteenani on tottakai päästä pelaamaan liigapelejä, maalivahti jatkaa.

 

Joukkueen maalivahtivalmentaja Henrik Salmelainen kuvailee Kainulaista lahjakkaaksi nuoreksi maalivahdiksi ja hyväksi tyypiksi.

 

- Aino on todella tunnollinen harjoittelija ja maalivahtina rohkea. Hänellä on myös fyysisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisuudet kehittyä Kansallisen Liigan tasolle. Aino on avoin, iloinen ja positiivinen. Meille tärkeää on pelillisten asioiden lisäksi myös se, millainen pelaaja on ihmisenä.

 

Tervetuloa Punamustiin, Aino!